torstai 13. joulukuuta 2012

Kiveyksen ja muurin teko

(Sami, Juulia & Kasper)

Työvälineet
• Kuminuija
• Rautakisko
• Alumiinilauta
• Linjalanka
• vatupassi
• mitta
• lapio

Työturvallisuus
Työskennellessä ei tarvitse kummoisia suojavälineitä riittää, että on kunnon käsineet ja polvisuojat. Koska tämä oli harjoite ei käytössää ollut mitään koneita joiden käyttö olisi edellyttänyt esim. korvakuulokkeiden käyttöä.

Työvaiheet
1. Mitataan kiveyksen alueen koko(mittanauhalla). Asetetaan kaksi rautakiskoa alueen laidoille samaan korkeuteen vaakatasoon vatupassin avulla. Kallistusta ei tehty, koska tämä oli harjoitus.
2. Tämän jälkeen lisäsimme alueelle hiekkaa lapiolla. Sitten vedimme alumiinilautaa rautakiskoja pitkin niin että vetäjän ja alumiinilaudan välissä oli aina vähän hiekkaa näin varmistutaan siitä ettei alueelle jää kuopia.
3. Sen jälkeen aloimme latoa kiviä paikoilleen, jos on iso porukka tekemässä hommia niin osa voi kantaa kiviä ja osa latoo kivet paikoilleen. Olisi hyvä jos kantajat toisivat kivet niin että latojan on helppo ottaa ja latoa kivet paikoilleen tämä nopeuttaa hommaa huomattavasti. Latoja voi myös napautella kiviä kuminuijalla jotta ne asettuisivat paremmin paikoilleen.
4. Seuraavaksi ladotaan muurikivet tietyn kaavan mukaan 1. iso muurikivi 2. välikivi 3. joka toisen kerroksen päätyyn päätykivi 4. muurin ylin kerros tehdään muurin päällys kivistä.

Työhön kulunut aika
1. 5-10min
2. 2-5min
3. 10min
4. 10min